|
|
2000€ sijoituksella 500€ päivämyynti?
Kustannukset ja tulokset Hakukonenäkyvyys otettin huomioon heti verkkokauppaa
rakentaessa. Verkkokaupan laajuudesta riippuen hakukonenäkyvyyden huomioon
ottaminen tuo lisäkustannuksia karkeasti 1 500 – 10 000 euroa.
Valkokangas.netin tuotevalikoima ei ollut kovin laaja, joten lisäkustannus
olisi ollut n. 2 000 euroa. Uutta verkkokauppaa ei markkinoitu millään
muulla tavalla. Tulokset alkoivat näkyä vähitellen verkkokaupan avaamisen jälkeen. Kun Google oli löytänyt uudet sivut, niin sivujen sijoitus tärkeimmillä hakusanoilla (esim ”valkokangas”) alkoi vähitellen nousta (Google nostaa aina uusien sivujen sijoitusta vähitellen). Kun sivujen avaamisesta oli kulunut kolmisen viikkoa, tuli ensimmäinen puhelu ja kaupaksi meni ensimmäinen valkokangas. Mutta saman päivän aikana tuli vielä lisää puheluja ja kauppaa! Valkokangas.net oli vihdoin noussut Googlen ensimmäiselle sivulle tärkeimmillä hakusanoilla. Nyt vajaan puolen vuoden
päästä Valkokangas.net löytyy Googlen ilmaisten hakutulosten ensimmäiseltä
sijalta tärkeimmillä avainsanoilla, kuten ”valkokangas” ja ”valkokankaat”. Monipuolisesti
tehdyn optimoinnin ansiosta sivustolle tullaan myös satojen muiden hakusanojen
kautta. Valkokangas.netin sivuilla kävi jo vajaa puoli vuotta perustamisen jälkeen päivittäin 40-110 kävijää ja
keskimääräinen päivämyynti vaihteli 500 euron kummallakin puolella.
Verkkokauppaa Mitä kaikkea sivuston optimointiin sisältyi? Ensinnäkin sivuston tekniikka rakennettiin alusta alkaen hakukoneystävälliseksi. Tämä parantaa tulevalla hakukoneoptimoinnilla saatavia tuloksia huomattavasti. Tästä johtuen uuteen verkkokauppaan kannattaa tilata hakukoneoptimoinnin lisäksi aina tekninen toteutuskin Onetilta. Tämän jälkeen tehtiin laajat analyysit koko AV-alan sanoista. Näiden joukosta valittiin kaikkein tehokkaimmat sanat, joilla lähdettäisiin tavoittelemaan Googlen hakutulosten parhaita paikkoja. Myös kilpailutilanne analysoitiin huolellisesti. Myös sivun helppokäyttöisyyteen kiinnitettiin huomiota. Tämä liittyy enemmänkin konversio-optimointiin, joka tehdään automaattisesti uusiin meiltä tilattuihin kotisivuihin ja verkkokauppoihin. Lopuksi kaikki optimointiin liittyvät tekniset muutokset ja erilaisten analyysien perusteella tehdyt suunnitelmat toteutettiin verkkokauppaan. Luonnollisestikin uusi sivu ilmoitettiin Googlelle ja sivuun asennettiin maksuton kävijäseurantaohjelma, joka lähettää viikoittain tai kuukausittain raportin sivun liikenteestä. Sivu lisättiin myös Onetin referenssilistalle, jonka ansiosta sivun arvostus Googlen silmissä nousi (ns. Google Pagerank).
Tutustu Valkokangas.netin verkkokauppaan osoitteessa www.valkokangas.net Pyydä myös meiltä tarjous hakukoneoptimoinnista, jonka avulla sinäkin saat lisättyä myyntiäsi tai startattua uuden yrityksesi markkinoinnin erittäin kustannustehokkaasti! |
Referenssejä
-
iRent hakukoneoptimointiiRent portaali kerää päivittäin satoja ilmaisia kävijöitä hakukoneista. -
Jidean verkkokauppa ja optimointijcadtools näyttävä CAD-verkkokauppa jossa ostokset voi ladata suoraan netistä. -
SunGlobe verkkokauppaLiikelahjat SunGlobe Oy myy menestyksekkäästi liikelahjoja ja mainoslahjoja verkkokaupassaan. -
Kainuun Puukon verkkokauppaKainuun Puukko myy legendaarisia Tommi Puukkoja tyylikäässä verkkokaupassa. -
Suomen Tuontipalvelu OyAuto Saksasta palveluna kotipihaasi. Tarjouspyyntö ja verkkopalvelu osoitteessa Auto-Saksasta.fi.



ei ollut vielä tuolloin mainostettu missään muualla vaan tunnettuu oli saavutettu täysin Googlen avulla. Vuoden 2010 helmikuussa veroton päivämyynti on keskimäärin jo lähes 2 000 € ja kävijöitä useita satoja päivässä. Osa kävijöistä on jo alkanut
saapumaan sivulle suoralla osoitteella (n. 15 %), mutta ylivoimaisesti suurin osa
kävijäliikenteestä tulee edelleen Googlen kautta (n. 80 %).

